torstai, 25. elokuuta 2011

Neuvola 5vko


Tai no oikeestaan jo 6viikkoa. Huomenna nimittäin neitoset jo 6n viikon vanhoja.
Voi hyvänen aika kirjaimellisesti.

Eilen käytiin siis taas puntarilla ja ottamassa mittoja.

Aino 3198g ja 50cm, pipo 35,3cm
Aamu 3455g ja 50,5cm pipo 36cm

Kummatkin nyt puolimetrisiä ja yli kolmikiloisia pikku neitejä. Kummallekin tullut kahdessa viikossa noin 350g.
Aamulla on hormoninäppylät vielä naamassa ja ehkä nyt jo alkais vähän vähentyä. Ainolla ei ole ku ehkä yks pieni näppylä. :D
Kaikki muuten kunnossa. Aamu jo hetken aikaa seuraa katseella. Refleksit ok kummallakin. Hymyjä ei vielä tule, mut ihan hilkulla ovat. Eiköhän niitä kohta alata saada ihan tuplakaupalla.
Tosin se pitää ottaa huomioon että syntyivät kolme viikkoa etuajassa ja kyllä se varmasti tässä alussa vielä merkkaa jonkin verran.


Kirjoitellaas välillä isommistakin pojista.
Saku on nyt kohta kaksi viikkoa käynyt eskaria. Tykkää ihan mahottomasti. On paljon kivoja kavereita, mukavat opet ja paljon touhua! Hieman on huomattavasti uhmaa aina ennen ja jälkeen eskarin. Mut jotenkin ihan hujauksessa tuli isoksi pojaksi. Tosin tuo kiukku välillä saa tuntumaan että on taas tullut vauvaksi. :D
Eero on hieman mustasukkainen Sakulle kun pääsee nyt joka päivä tuonne eskariin. Tosin Eerollakin alkoi nyt srk:n päiväkerho ja pääsee sinne kaks kertaa viikossa. Eka viikko jäi väliin kun oli juuri ne päivät päiväkodissa. Katsotaan nyt kuinka Eero jaksaa vai onko liian rankkaa käydä päiväkodissa ja kerhossa. Tosin päiväkoti on 9 kertaa kuussa ja kerho sen kaks kertaa viikossa.
Usko mein pikku töhöttäjä! Onko olemassa joku kömpelyyskausi tuossa 2,5vuoden iässä??
Viikonloppuna teloi itteään ihan urakalla, kaikki alkoi kun pojat "löys" amppari pesän. Jokaista pisti, Eero sai pahimmat reaktiot (onneks pisti vaan käteen) ja Uskoa pisti sit kaks kertaa selkään ja kaulaan. Hieman pelotti että turpooko kaula kuinka pahasti kun oli vielä eka kerta ku amppari pisti. Ei onneks tullu mitään. Sakua pisti kerran käteen. Ja kyllä oli sellanen huutokonsertti kun kaikki kolme huus yhteen kuoroon kuinka koski ja sattui. Oppivatkohan jotain?? Juuri pari päivää aikasemmin vielä sanoin ettei saa mennä niitä pesiä hörrimään kun ne pistävät ja se sattuu.
Sen jälkeen sanoin ettei saa pomppia mein sängyssä ja siitä puol minuuttia ni Usko pomppas ja löi päänsä kirjahyllyyn. Sit juoksi olkkarissa, liukastui ja löi poskensa sohvan kulmaan. Poskessa kauhee mustelma. Samana iltana töhötti rappusissa ja löi alahuulensa rappusen reunaan. Huuli on jo parantunut mut poskessa komee mustelma. Äsken sit käveli päin porttia ja otsassa muhku.
Uskokin käy nyt 9nä päivänä kuussa päiväkodissa. On tosi hyvin sopeutunut ryhmään ja tykkää kovasti siellä olla. Nyt on tää viikko sieltä taukoa kun iskä taas kotona koko viikon. Ens viikolla taas kolme päivää. Vähän taas jänskättää miten sinne jää kun viimeeksi oli jäänyt oven taakse itkemään kun iskä lähti. Onneks iskä hoitaa nää viemiset, tekis äitille niin pahaa jättää toista sinne itkemään.

Mutta mutta, pikkuhiljaa suunnittelemaan enemmän tyttöjen ristiäispäivää, lähinnä tarjoiluja.
Nimet, kummit, pappi ja paikka valmiina. Kahvinkeittäjäkin valmiina. Pojille pitää ettiä vaatteet ja itelle myös. Helppo homma. Ja sit ne leipomiset kuka tekee mitäkin. No on sinne onneks vielä pari viikkoa. :D


Samat bodyt menee vieläkin hyvin päälle.
Nyt ehkä just sopivan kokoiset, Ainolla 50cm ja Aamulla 56cm

Tai no hihat näköjään jää jo lyhyeks ku vähän venyttelee.






2 kommenttia:

Suwi kirjoitti...

ihania vauvoja!! onko vaikeaa arki kaksosten kanssa? :)

Sari. kirjoitti...

Hei ihanaa! Minulla on ollut niin hösseliä omassa arjessa, että vasta nyt pitkästä aikaa tulin kurkkimaan ja vauvat ovatkin jo onnellisesti maailmassa - olleet jo tovin!

Paljon Onnea vielä näin jälkikäteen, teille on syntynyt ihanat tyttöset ja kyllä teillä on kaikki muksut niin suloisia ♥

Onnea ja ihanaa!

Vauvatuhinan voi kuulla melkein tänne asti :)

Ihanaa syksyä teille!