perjantai 27. kesäkuuta 2008

Sokerien mittaus alkaa

Tänään aamulla aloitin sitten ensimmäiset sokerimittaukset.
Illalla olin syönyt noin yhdeksän aikaan pari pala leipää, aamulla tuli lukema 5.3 ja raja meillä on 5.4 Eli aika hilkulla on. :(

8:45 Aamupala
2 palaa ruisleipää
1 kalkkuna viipale, väh. rasvainen.
sipaus keijua
ja runsaasti kurkkua
2 lasia vettä
(+vitamiinit=kalkit ja maitohappobakteeri)

Seuraava mittaus on sitten 1,5 tunnin päästä.
Mittaus näytti 5,8 eli hyvä.

Sit taas seuraava mittaus ennen lounasta, näytti 5.0
Lounas:
2 kananmunaa, perunaa, kinkkua ja kurkkua.
Ja varmaan litran vettä.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Np-ultra

Aamu alkoi ihan mukavasti. Pikkasen oli jännitystä ilmassa. Päätin sitten siivota alakerran, kun anoppikin oli tulossa poikia katsomaan. Siinä vierähti nopeasti 4 tuntia ja ajatukset pysyivät poissa ultrasta.

Kello oli 12.31 kun anoppi saapui, oli sovittu että tulee yhdeksi. Sen tietää jo että hän tulee aina puol tuntia aikasemmin mita tarviaa. No eipä tuo mitään.
Kävin hakemassa miehen töistä ja lähdettiin kohti Lappeenrantaa.
Tietenkin olin unohtanut kiireessä käydä vessassa kotoa lähdettäessa ja koko ajomatkan (40km) pissitti aivan kauheasti. Äitiyspolilla oltiin 13.55 siinä vielä kymmenen minuuttia odoteltiin ennenkuin meitä kutsuttiin.
Vastassa oli tuttu kätilö, oli silloin kun menin nuorimmaista synnyttämään ja esikoisen kanssakin tutustuttiin. Asuu vielä samalla kylälläkin. Ja on muuten ollut mukana kun minä ja mies ollaan synnytty. Että niin pieni paikka tää.

Jännitti aivan kauheasti. Ultra sisään ja heti näkyi pikkuinen katkarapu ruudussa. Kyyneleet vaan valu silmän kulmasta. Tais isikin olla aika herkässä. Yksi sieltä löytyi. Sydän hakkasi. Oli varmaan nukkumassa kun ei oikein suostunut antaa turvotusta mitata. Sit vähän tönittiin massusta ja juteltiin muita niin liikkui että saatin turvotus mitattua, se oli 1,24. Eli ihan hyvä. Kävin vielä verikokeessa josta sitten voi selvitä 21-trisomia.

Jotkut mitat olivat 20mm ja 51mm, vastasi täysin viikkoja 11+6.

Hetkinen niin saan lisättyä kuvaa. On tuo aijaa niin jumissa mammojen tissikuvien takia ettei meinaa sinne päästä ollenkaan. :D





Olen niin onnellinen että kaikki oli hyvin ja sydän löi. <3

maanantai 23. kesäkuuta 2008

Juhannus

Oli ja meni. Hyvin menikin. Aatto meni rauhallisesti lasten kanssa sisällä ollessa. Käytiin kyllä kävelyllä, siitä jäikin Eerolle kivat muistot päähän. Ei suostunut hattua pitämään päässä, itikat sitten hyökkäsivät oikein urakalla. Saku oli reipas ja jaksoi kävellä koko matkan.
No yö ei sitten niin rauhallinen ollutkaan, annoin illalla Eerolle Ataraxia kovaan kutinaan ja se helpottikin heti. Yö oli sitten tosi rauhaton ja itkuinen. Heräsi jo kuudelta.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Makkaraa, pihviä, kanaa, salaattia, makkaraa, pihviä. Nam nam. Katsoin kyllä vaakaan kun kotia päin lähdettiin niin aika hyvin samaa näytti kun sinne mentäessäkin.

Lauantaina kerrottiin sitten kuitenkin raskaudesta kaikille. <3
Hyvin ottivat, äitini oli todella onnellinen ja niin myös isänikin. Laitoin isälleni viestin kun oli töissä, heti oli työkavereilleen kertonut että lisää on lapsen lapsia tulossa. Veljeni ja avokkinsa saavat vauvan lokakuun lopussa. Ja nytkun kerroimme omasta niin äitini jo päivitteli että milloinkohan siskoltakin kuuluu uutisia. Pikkuveli ei toivottavasti ihan vielä vauvauutisia kerro.

Pojat nukkuivat tänään jo hyvät päiväunet, Saku nukahti sohvalle jo ennen kahtatoista. Eero nukahti taas toiselle sohvalle. Tosin heräsi kesken unia ja kannoin omaan sänkyyn maitopullon kanssa, siellä se vieläkin koisii. Taisi olla pojillekin rankka juhannus.
Käytiin vene ajalellu, uitiin, saunottiin, grillattiin, pelattiin mölkkyä. (Mie voitin)
Saku onki myös ensimmäistä kertaa ihan oikealla mato ongella ja sieltä sitten tulikin saaliiksi 6 kalaa, 3 ahventa, 2 särkeä ja yksi hauki! Saku sanoi haukea emokalaksi, kun oli ämpärissä se kaikista isoin. Harmittaa kun ei tullut otettua siitä kuvaa, enkä itse nähnyt koko tilannetta ollenkaan. Oli iskän kanssa onkimassa. Mutta mahtoi olla aikamoinen kokemus.

Pahoinvointi on loppunut. Ihanaa. Tosin nyt sit heti alkoi pelottamaan kun ei oikein mitään oireita ole. Ultra on keskiviikkona ja en tiedä miten pysyn järjissäni siihen asti.

Tänään 11+4, ultraa odotellessa.


lisäilen pari kuvaa myöhemmin.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Ihme

Kummatkin pojat nukahtivat melko lailla 10min sisään ja nyt nukkuvat omissa sängyissään.
Olin jo itsekin melkein unessa kunnes havahduin kun tuuli löi ikkunaan. Heti piti mennä katsomaan ettei vaan esikoinen oli sinne mennyt. Enkä sitten enää itse jaksanut käydä nukkumaan.
Löytyi sitten kirpputorille lisää omia vanhoja vaatteita. Jos joku niitä nyt huolii.
Hinnoittelu tuntuu olevan vaan kauhean hankalaa.
Olisi myös kivaa että jäisi edes vähän voitolle, pöydän vuokra on jo 54e/2vkoa.

Kiirus päivä tänään

On vaikka mitä tekemistä.
Varaamani kirpputori pöytä alkaa tänään joten sinne pitäisi tavarat viedä. Sen jälkeen hakea asiakkaalta tuote vaihtoon ja sännätä kokoukseen. Rekryytti pitäisi vielä mukaan hakea. Tiukaksi tekee sen että pääsen kotonta lähtemään noin 16.45, kirpputorille voi viedä tavarat 17:00 alkaen. Tässä välissä pitäs hakee kaveri kyytiin. Ajomatkaa menee noin 15 min. Sit tavarat paikoilleen pöytään. Hakemaan asiakkaalta tuote, joka on onneksi aika lähellä kirpputoria. Ja sit ehtiä kokoukseen mikä alkaa 17:30. Eiköhän sitä jotenkin kerkeä.
Tai mietin sitä jos veisin tavarat vasta huomen aamulla. Saan ne kyllä poikien kanssa vietyä yksinäänkin. Tosin huomenna olisi labraan mentävä antamaan verikokeet, enkä tiedä mihin laitan pojat siksi aikaa???

Juhannus suunnitelmat:
Mies pääsee torstaina jo kahdelta töistä. Sen jälkeen laitetaan tavarat valmiiksi ja suuntaamme kohti kotipaikkaani. Siellä olemme ensin yhden yön, jonka jälkeen menemme anopin mökille yhdeksi yöksi ja sitten taas takaisin maalle. Järjestely näin siksi kun haluamme lähteä jo torstaina eikä vasta perjantaina. Alkuperäinen suunnitelma oli että eka yö anopin mökillä ja siitä sitten maalle, mutta nyt näin.

Ruokia on jo ostettu valmiiksi:
iso laatikko pihviä
laatikko kanaa grillattavaksi
kanasalaatin tarpeet
-tomaatti
-salaatti
-kurkku
-paprika
-kanafileesuikaleet
2 pkt makkaraa
Oluttynnyri
4 alkoholitonta olutta
2 pulloo alkoholitonta siideriä
jääteetä
limsaa
sipsiä


Onhan tuossa jo vähän syömistä :D


Nyt pitäs vielä viikata viimeiset kirpputorille menevät vaatteet. Ja yrittää vaan rentoutua.
Tuntuu et otan taas jo kauheata stressiä kaikesta miten kerkeän tehdä. Tai miten tuo labrareissu tulee sujumaan poikien kanssa.


10+6, eli huomenna alkaakin jo 12.s viikko. Järkyttävän nopeasti mennyt aika. :o

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Todella inhottavaa

Miten joku muka ikinä saa tuonne soitettua?
Nyt oon varmaan 16 kertaa jo yrittäny soittaa ja aina vaan on varattua.
Vihdoinkin! Ihme että kesti kun meni jo tuossa ajan varaamisessa 5 minuuttia. Josta varmaan puolet ajasta oli ihan hiljaista. No mutta pääasia
eli ultra on varattu ensi viikon keskiviikolle 25.6. kello 14:00

Hui nyt siihen asti pitäis vielä jännätä ja jaksaa odottaa..

10+4

Jännitysmomentti

Yritän tässä juuri ultra aikaa varailla.
Jännittää aivan kauheasti??
En edes tiedä että miksi.
Niin ja ei siellä kukaan vastannut kun oli varattu.
Pitää soittaa kohta uudestaan.
Äh edelleen varattu.
No nyt ei ollut varattu mut kukaan ei vastaa.
Ahistavaa.
Miksi neuvola ei vois hoitaa näitä aikoja??
Eniten huolestuttaa se et aika voi olla jo vaikka tälle viikolle.
Miten saan lapset hoitoon?
En mitenkään.
Hitto taas varattu.
Ois pitäny antaa vaan soida.
Raivostuttavaaa..
Onneks on vielä tunti aikaa tuota soittoaikaa. (13-14.30)

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Neuvola

Nyt on eka neuvola takanapäin.
Voi luoja mikä hulabaloo se olikaan. Ihan oikein olin kuvitellut. Lapset levittivät kaikki lelut, kiipeilivät joka paikkaan, sammuttivat valoja ym. muuta.

Lasketu aika neuvolan mukaan 8.1.2009
Rv 10+1
RR 139/85
Hb 151
Pissa oli puhdas

Verenpaine oli ihan ok, tilanteen huomioon ottaen. Hb oli ensimmäistä kertaa näin korkea. En oikein tiedä mistä johtuu. Vettä pitäisi juoda enemmän.
Sain uudistuneen hienon sokerimittarin hienossa laukussa. Ja saan sen aivan omaksi. On sitten mittari millä mittailla myös raskauden jälkeenkin. Tosin liuskat taitaa maksaa noin 1e/kpl. Nyt onneksi nekin saa ilmaiseksi neuvolasta. Ekat sokerimittaukset pitäisi tässä ottaa parin viikon sisällä. Jos on heittoa arvoissa niin sitten pitää lähettää arvot polille. Ei varmasti vielä arvot nouset, toivottavasti vielä tässä vaiheessa. Mutta odotettavissa se on ja olen jo valmistautunut insuliinipistoksiin. Luulen että aikaistuvat taas pari viikkoa mitä oli edellisessä raskaudessa. Mutta se on sen ajan murhe.

Maanantaina sitten heti varaamaan ultra-aikaa joka voi olla jo ens viikolla tai sit seuraavallakin. Seuraava neuvola on vasta 1.8. eli silloin on jo viikot 17+1 :o aika pitkälle menee. Taitaa johtua terkkarin lomasta.
Sydänääniä piti tosiaan kuunnella ihan lopuksi, mutta se kaiketi unohtui siinä tohinassa. Eli varmistusta pitää odottaa vielä parisen viikkoa. Piinaavaa. Tosin olen kyllä varma ettei ne olis vielä kyllä kuuluneetkaan näin aikaisin.

2 tuntia ekaan neuvolaan...

Huh, tänne asti ollaan jo päästy. Jännittää aivan kamalasti.
Eniten varmaan se että miten selviydyn kummankin lapsen kanssa jos niitä sydänääniä yritetään kuunnella. Näen jo mielessäni että kun makaan siinä pöydällä niin nuorimmainen kiipeilee joka paikkaan ja heittelee tavaroita pitkin ja poikin. Esikoinen räplää lamppuja ja muita kiinnostavia tavaroita. Olisi ollut helpompaa jos olisin vanhemman saanut hoitoon siksi aikaa.
Nuorimmaisella on samaan aikaan 1,5vee neuvola. Rokotuksen meinasin jättää väliin, annetaan se kyllä mutta ei ihan vielä. On ollut niin kipeä ja edelleenkin, että en halua siitä enää lisä rasitetta.
Raukka ei ole taaskaan syönyt kunnolla. Tosin eilen illalla ei enää oksentanut. On niin paljon limaa kurkussa, että alkaa yskiä ja lopulta tulee oksennus. :(

En kerkeä enää tänään ultra aikaa varata joten se siirtyy maanantaille. Soittoaika on niin lyhyt ja neuvolassa varmaan menee aika pitkään.

Mies lähtee töiden jälkeen saunailtaan. Saapunee kotia vasta puolen yön maissa.
Pyysin jo siskoa ja sen miestä sekä äitiäni käymään kylässä. Kiva jos olisi jotain seuraa.

Tässä vielä vähän vertailua, 10 päivää sitten ja tänään. Otan vielä illalla uuden kuvan. Iltaisin tuntuu et maha on iso ku ilmapallo. Turvottaa siis aivan kamalasti.
Nyt valmistautuu neuvolaan.

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Kakkashow, jatkoa eiliselle..

Oltiin sit eilen sisällä kun ulkona oli niin huono ilma. Vesi sade jatkuu edelleenkin.
Leikittiin lasten huoneessa, itse makoilin vähän siinä patjan päällä kun oli vähän heikko olo. Esikoinen piereskeli siinä ja kyselin vaan että kakattaako. Ei tuli vastaukseksi. Sanoin kuitenkin että menet sitten vessaan jos yhtään tuntuu siltä. Vähän ajan päästä ilmoitti että lähtee vessaan kakalla. Ok. Meni itse sinne, eikä siinä vaiheessa haissut kakka missään. No laittoipa vielä oven lukkoon. On senkin tässä oppinut jo tekemään. Sit alkaa kuuluu huutoa että äiti varpaassa on jotain, apua! Juoksin paikalle ja pyysin avaamaan vessan ovea. Siinä vaiheessa alkoi jo pikkasen tuoksua. Kun sai vihdoin oven auki meinasin pyörtyä. Sitä oli joka paikassa. Alushousut oli ihan täynnä, kun oli niitä pois ottanut jalasta oli sitä levinnyt varpaasta jalkoihin. Ovea avatessaan oli sitten pyllyllään nojannut seinään ja oveen. Vessanpönttö oli myös yltäpäältä. Sit vielä tallas vahingossa lattialla olleiden alushousujen päälle.
Nuorimmainen tuli siinä vaiheessa kurkkimaan ovelle että mitäs täällä tapahtuu, hän on aika herkkä oksentamaan ja alkoikin sit kakomaan siinä. Onneksi ei kuitenkaan oksentanut. (on senkin pari kertaa tehnyt kun vaipparoskiksta mennyt haistelemaan).
Eikä tässä vielä kaikki, olimme yläkerrassa. Suihku on kellarissa. Paidan helma oli myös ihan kakassa ja yllättäen sit myös koko selkä ja niska. YÖK!
Kannoin vaan kainaloiden alta kellariin suihkuun, saikin jonkun aikaa suihkutella että lähti irti.
Ja sit vuorossa koko vessan pesu. Löysin kumihanskat ja kaikista vahvimmat pesuaineet ja eiku hommiin. Olin jo aikasemmin aamulla oksentanu ja nyt tuntu taas siltä että kohta lentää. Ihana päivä kaikenkaikkiaan siis. huoh. Onneksi eilinen on jo mennyttä..

Pitäisi siivota ja järjestellä koti huomista varten. Anoppi tulee katsomaan nuorimmaista kun lähdetään esikoisen kanssa korkeasaareen.
Jauhelihakeitto on jo tulossa ja pullataikina kohoamassa. Tein nyt pullataikinan kauramaidosta.

9+5

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Pahoinvointi

jatkuu vaan, luulin että se olisi jo mennyttä aikaa, mutta ei.
Tänään oksensin ensimmäisen kerran. Ei ollenkaan mukavaa, inhoan oksentamista. Helpotti kyllä kummasti. Josko sitä jo uskaltaisi syödä jotain.
Se siitä aiheesta.

Eilen illalla oli aivan kamalan järkyttävä päänsärky. Ikinä aikaisemmin ei ole noin pahasti koskenut päätä. Otin sitten yhden buranan ja makoilin varmaan puolisen tuntia aurinkolasit päällä sohvalla. Pimeässä ja hiljaisuudessa. Se auttoi. Olo oli tosiaan niin huono etten meinannut pystyssä pysyä. Päähän sattui niin kovasti kun joku olisi kirveellä lyönyt.

Hieman jännittää. Keskiviikkona lähden esikoisen kanssa bussimatkalle korkeasaareen. :D
Voi tulla riemukas reissu jos minä alan taas oksentaa.

Ihanaa ulkona sataa vettä, eilen jo odottelin sadetta. On jo niin kuivaa että hyvä kun vähän sataa. Toissapäivänä laitoin ulos kasvattamani koristekurpitsat. Hyvin onnistui, pari oksaa tosin katkesi kun olivat jo niin pitkiä. Äitilleni annoin myös pari taimea.
Auringonkukat ovat lähteneet kasvamaan yli odotusten. Piti jo harventaa riviä ja siirtää muualle. Kehäkukatkin ovat jo nousseet. Tämä on ensimmäinen kesä kun olen kitkenyt omaa kukkapenkkiä. :D
Haaveena olisi saada johonkin nurkaan oma pikkuinen kasvimaa. Voisi laittaa porkkanaa, sipulia, ym. kasvamaan. Katsotaan miten tuo mansikkamaa tuottaa, jos se ei ole hyvä niin mansikan taimet pois ja tilalle sitten pieni kasvimaa. Tosin kotipaikallani on maata niin paljon että sinne kyllä saisin tehtyä omat rivit.

Perjantaita odotellessa. 9+4, tuntuu että aika juoksee..

perjantai 6. kesäkuuta 2008

3:lla kuulla raskaana

hui, tuntuu jotenkin noin sanottuna jo niin pitkältä.

Mitäs sitä pitikään kirjoittaa. Ajatus taas katkesi.


Esikoinen oli eilen toista kertaa kesäkerhossa 10-14 (ihanan pitkä aika). Sillä aikaa sain nuorimmaisen nukkumaan, käytiin kaupassa ja kirpputorillakin. Tulin koneelle istumaan, ulko-ovi oli auki kun oli niin kuuma. Yht´äkkiä kävelee naapurin kissa sisään! :O Säikähdin aivan kamalasti. Hiippaili vielä tosi varoivaisesti. Sit karjaisin kovaan ääneen jotain.. Kyllä lähti kissa vikkelään.
Tää on aivan varmasti sama kissa joka on käynyt pissimässä leikkimökkiin (osui vielä vaunujen sateensuojan päälle) kakkinut hiekkalaatikkoon, raapinut leikkimökin oveen kamalat naarmut. Pari kertaa on auton katon päältä ja konepelliltä löytynyt kuraisia kissan tassun jälkiä.
Yöllä hiippailee pihalla ja sytettylee nuo automaattiset valot ja olen ihan paniikissa että kuka siellä nyt taas kävelee.

Tykkään kyllä kissoista mutta vain omista. Harmikseni niitä ei meille voi koskaan tulla koska mieheni on pahasti allerginen.

Tässä lähellä olisi tänään iso lastentapahtuma. Mietin nyt pitkään että lähdetäänkö sinne vai ei. Pitäisi taas lähteä ilman miestä ja se ei kovin helppoa ole. Etenkin jos menemme vilkkaalle kadulle. Joku menopeli nuorimmalle pitäisi kyllä ottaa mukaan. Eikä oikein hyvin rattaissa viihdy. No katsotaan mitä tuleman pitää..

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Kesäkampaus

Täs vielä vähän parempi kuva väristä, otettu ulkona.
Tää on sit normaali päiväkampaus.
(no ei vai, ulkona tuuli)

Bongasin julkkiksen

Näin äsken paikallisen kirppumarketin terassilla kotiteollisuuden Hynysen. :)
Tais istua Osmos Cosmos bändin laulajan kanssa siinä.

Kesäkuu

Tänään soitan ja varaan ultraan ajan. Soittoaika on vähän hassu. 13.00-14.30.
Yritän olla hereillä tuohon aikaan ja saada soitetuksi. Jotenkin alkoi taas jännittää ihan kauheasti.
Miehen kanssa eilen juteltiin, ja hänestä on vaan vieläkin ihan ihmeellistä ettei minun tarvitse mennä mihinkään labraan vielä toteamaan että olen raskaana. Ihmettelee siis sitä että kotona tehty testi riittää todisteeksi raskaudesta. :D

Ja tänään otettu kuva mahasta: :D (8+5)



vertailuna, edellisestä rv 12+4



Tässä vielä kuvaa hiuksista minkälaiset niistä tuli. Aikaisempi väri on ollut musta ja juuri kasvua oli jo ihan runsaasti. Nyt värjäsin tuolla Live Colorin kirkkaan punainen. Tosin näkyy tossa vähän huonosti kun on webbikameralla otettu kuva. Ulkona näkyy parhaiten kirkas punainen. Olen tyytyväinen. Niin ja tää on sit mun aamukampaus. :D







Nyt tuntuu ettei taas mikään onnistu tänään. Nuorimmainen tuli juuri naama ja kädet mustana noesta. Ilmeisesti oli maistunut hyvin.
Taas taitaa kakkakin haista.